Arkisto

2018

Hopeiset dokumentit. Käsityöläisten roikkuvat kyltit 1600–1800-luvulta
2.3.–26.8.1.2018
Viron taidemuseon hopeakokoelmassa on eniten käsityöläisten roikkuvia kylttejä Virossa  lähes 300. Enemmistö niistä ei ole koskaan ollut esillä näyttelyssä. Näyttely esittelee kylttien erilaisia tehtäviä ja tarjoaa yleiskatsauksen niiden taiteellisesta kehityksestä läpi vuosisatojen.
Kuraattorit: Anu Mänd, Tarmo Saaret

2017

Viisi unohdettua maalausta
16.9.2017–26.8.2018
Näyttely esittelee viisi lähes sata vuotta unohduksissa ollutta isokokoista uskonnollista maalausta Viron taidemuseon kokoelmista. Näyttelyn pyrkimyksenä on avata kerros kerrokselta 1600–1700-luvulla tehtyjen teosten alkuperää ja kohtaloa.
Kuraattori: Merike Kurisoo

2016

Kadri Mälk. Testamentti
28.9.–30.10.2016
Notkeaa ja siroa, samassa kesytöntä ja itsenäistä – sitä on Kadri Mälkin, kansainvälisesti tunnetun virolaisen korukoulukunnan luojan ja sen arvostetuimman edustajan taide. Hänelle riittää hyvin koru koruna, hän ei havittele sen intiimiyden, arvokkuuden ja iholla olon ulkopuolelle. Kaikki, mitä voisi kutsua perinteeksi, auttaa häntä taitavasti ohjaamaan hallitsematonta, pulppuavaa voimaa, mieletöntä intohimoa ja elämänhalua kaikessa sopeutuvaisuudessaan ja sopeutumattomuudessaan, alistumisessaan ja alistumattomuudessaan samanaikaisesti.

2012

Ars moriendi – kuolemisen taide
2.11.2012–2.9.2013
Näyttely käsittelee kuoleman merkityksen, ihmisen kuolemanjälkeisen kohtalon sekä vainajien muistelun heijastumista keski- ja varhaisen uuden ajan taiteessa. Suhtautuminen kuolemaan, siihen valmistautuminen ja usko tuonpuoleisessa odottavaan ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa. Aihetta avaavat taideteosten lisäksi arkeologiset ja kulttuurihistorialliset esineet.